Kymmenen päivää sieniasiaa, päivittäin sieniretkiä, opettajina Suomen parhaita sieniasiantuntijoita, siinä puitteita Kullaan sienikursseilla, joille osallistuin syyskuun taitteessa. Sienet, syventävä lajintuntemus (29.8 – 2.9) ja Kauppasienineuvojan peruskurssi (5.9 – 9.9.2011) pidettiin Kullaalla Länsirannikon Koulutus Oy WinNovassa, entiseltä nimeltään Porin metsäopisto. Kaikkiaan meitä oli kummallakin kurssilla noin 15 opiskelijaa: biologian opettajista omaksi ilokseen sieniä harrastaviin sekä nuorista luonnontuotealan opiskelijoista eläkkeellä oleviin sieniharrastajiin. Siis varsin sekalainen, mutta kuitenkin samanhenkinen joukko sienistä kiinnostuneita hankkimassa sienitietoutta.

 

Sienikurssit Kullaalla

Kullaa sijaitsee Ulvilan kapungissa, Tampereen tietä noin 25 km Porista itään. Kullaalla järjestettävät kurssit tarjoavat yhden mahdollisuuden opiskella sieniä sieniseurojen ja yliopistojen järjestämien kurssien lisäksi.

Kullaalla sienikurssit liittyvät keruutuotetarkastajan tai luontokartoittajan erikoisammattitutkintoihin. Keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkinto koostuu 12 opintosuorituksesta, joista 3–5 on sieniaiheisia. Keruutuotetarkastajan opintoihin sisältyvät seuraavat sienikurssit: Mikroskooppinen sienentunnistus (vetäjänä Seppo Huhtinen), Sienet – syventävä lajituntemus (Lasse Kosonen) ja Kauppasienineuvojan peruskurssi. Kurssit voi suorittaa myös näyttökokeina osallistumatta järjestettyyn koulutukseen lukuun ottamatta kauppasienineuvojan kurssia, jolla on läsnäolopakko. Kurssit noudattavat opetussuunnitelmaa ja niiden lähiopetusjaksot kestävät noin viikon. Lisäksi Kullaalla on järjestetty yksittäisiä sienikursseja lyhytkursseina, joista mainittakoon Kääpien mikroskooppinen tunnistus (vetäjänä Tuomo Niemelä). Parina edellisvuonna tarjolla on ollut myös Juhani Ruotsalaisen vetämät haperokurssit, joihin itsekin osallistuin.

Erityisiksi nämä kurssit tekee se, että niiden opettajat ovat Suomen parhaita sieniasiantuntijoita. Opetusta saa siis todellisilta guruilta, jotka ovat puurtaneet sienien parissa vuosikymmeniä.

Kullaan kursseilla on pitkä perinne. Keruutuotetarkastajan erikoisammattitutkintoon johtavaa opetusta on järjestetty siellä vuodesta 1996. Keruutuotetarkastajia on valmistunut koulutuksen aloitusvuoden 1969 jälkeen 126 henkilöä. Kullaalla ylläpidetään myös sienineuvojien valtakunnallista rekisteriä. Keruutuotetarkastajan opintoja järjestetään tällä hetkellä myös Mikkelissä ja Oulussa.

 

Sienten lajituntemuskurssi

Lasse Kososen vetämä ja Pirkko Penkkimäen luotsaama Sienet, syventävä lajituntemus -kurssin vaatimuksena on noin 300 sienilajin osaaminen. Viiden päivän kurssin jokaisena päivänä oli maastoretki, joka tehtiin opiston lähelle Tammen, Laviantien ja Rekitaipaleenjärven alueille. Torstaina ohjelmassa oli koko päivän retki Merikarvian kunnan Lankosken alueelle.

Retkien jälkeen sienet asetettiin lautasille näyttelypöydille nimikilvin varustettuina. Sitten Lasse kertoi yksityiskohtaisesti lajeista. Lassen asiantuntemus sienissä on suvereenia, onhan se hankittu vuosikymmenien aikana. Opastusta sai myös aina henkilökohtaisesti itse kysymällä lajeista.

Kurssin tutkintovaatimuslistan ulkopuolelta löytyi maastoretkillä paljon kiinnostavia lajeja. Kun joukko sienestäjiä kerää päivittäin lajeja, löytyy aina myös harvinaisuuksia, joita pääsee harvemmin tapaamaan, ehkä vain kerran viidessä vuodessa. Mielenkiintoisia löytyneitä lajeja olivat muun muassa vihreä mantelihapero (Russula integra coll., joka kasvoi samalla paikalla kuin toissavuoden haperokurssin yhteydessä), heterusokas (Entoloma rubrobasis; löytäjänä Liisa Poso), tuhkatupaskynsikäs (Lyophyllym shimeji) ja kuusiukonsieni (Lepiota audreae). Periaatteessa sienten syventävällä kurssilla ei saanut kerätä muita kuin kurssin lajilistan sieniä, mutta eihän muiden lajien keräämistä voi estää sienistä innostuneilta.

 

Sienineuvojakurssi

Kauppasienineuvojien koulutus on aloitettu Suomessa jo vuonna 1969. Päätavoitteena on alusta lähtien ollut kotimaisten metsäsienten kaupallisen hyväksikäytön lisääminen ja sienineuvojien kouluttaminen. Sienineuvojan tehtävistä yksi tärkeimmistä on puolestaan kouluttaa sienipoimijoita. Monelle sienineuvojakortin saaminen voi olla ensimmäinen tavoite lajitietouden syventämisessä.

Kurssin opettajina olivat Pirkko Penkkimäki ja Ari Vanhatalo. Osa keruutuotetarkastajiksi tähtäävistä opiskelijoista antoi myös opetusnäytteen kurssilla. Itse pidin opetusnäytteen myrkkysienistä ja tateista. Sienineuvojakurssin tavoitteena on oppia kaikki 23 Suomen kauppasientä näköislajineen sekä tärkeimmät myrkkysienet. Opittavia lajeja on siten noin 70. Kauppasieniluettelo on muuttunut vuosien varrella. Listalta ovat pudonneet kuusilahokka, koivunkantosieni, mustarousku, sinivalmuska, härmämalikka ja keltahaarakas. Viimeksi luetteloon on lisättu tuoksuvalmuska (Tricholoma matsutake).

Sienineuvojakurssin aiheita ovat lajintuntemuksen lisäksi sienten käsittely, sienimyrkytykset, lainsäädäntö, sienten ravintoarvo, poimijakoulutuksen järjestäminen, sienineuvonta sekä kaupallinen poiminta ja markkinointi. Osa aiheista tuli väkisinkin niiden paljouden vuoksi nopeasti käsitellyiksi. Parin päivän jatkokurssi esimerkiksi sienten käsittelystä (kuivaus, suolaus, pakastus, marinointi, hapatus jne.) tai sieniruokakurssi toisi varmasti lisää tietoa noista aiheista. Toisaalta sienineuvojan tulee itse täydentää aktiivisesti osaamistaan.

Viimeinen päivä sienineuvojakurssilla alkoi sieniretken järjestämisellä paikallisen Koskin koulun oppilaille. Koululaiset haettiin läheiseltä koululta opiston pikkubusseilla. Sieniretkellä sovellettiin edellispäivänä opittuja asioita ja tehtyä suunnitelmaa. Kukin sienineuvojakurssilainen hoiti mallikkaasti oman osuutensa.

Suomen kauppasienet -teos on sienineuvojakurssin oppikirja, johon opetus ja opiskelu pohjautuvat. Teos on osittain vanhentunut ja se tarvitsisi uudistamista. Suunnitelmia oppikirjan uudistamisesta lienee tällä hetkellä jo olemassa Arktiset Aromit ry:ssä. Kursseilla jaettiin myös tuoreempaa materiaalia herkkusienten ja tuoksuvalmuskan käsittelystä, sienten laatusäännöistä, luonnontuotteiden kuivaamisesta ja käytöstä sekä sienimyrkytyksistä ja sienten sisältämistä säteilymääristä.

Kurssin aikana keskustelua herätti kysymys pitäisikö kauppasienten määrä olla Suomessa suurempi. Kauppasieniasetuksen mukaan vain kauppasieneksi hyväksyttyä ruokasientä saa myydä elintarvikkeena (Kauppa- ja teollisuusministeriön asetus ruokasienten kaupan pitämisestä 2006/489). Kauppasienellä tarkoitetaan Elintarviketurvallisuusviraston (Evira) myytäväksi hyväksymää ruokasientä. Euroopasta saa tuoda muitakin sieniä Suomeen, mutta noita samoja sieniä ei saa täältä kerätä myyntiin. Saksassa ja Sveitsissä ”kauppasieniä” tai myytäväksi kerättävien lajien listassa saattaa ola jopa 80 lajia. Mitenkähän Euroopassa kaupan pidettävien sienien keruu ja koulutus on hoidettu? Onkohan Suomen sienineuvojien ja poimijoiden koulutusjärjestelmä niin ainutkertainen maailmassa kuin on uskottu?

 

Kuva 1. Sienineuvojakurssilla Kullaalla syksyllä 2011. – Kuva Virpi Sahi

Kuva 2. Kullaan opisto Koulutus Oy WinNova. – Kuva Virpi Sahi

 

Sienitentti

Kurssin päätteeksi opitut asita tentittiin. Koetilanteessa lajit piti pystyä tunnistamaan sienineuvojakurssilla lautasille asetettuina tai syventävällä sienikurssilla metsään rakennetulla radalla. Kummassakin tentissä oli noin 40 sienilajia.

Tentin läpäiseminen ei suinkaan ole läpihuutojuttu pidemmänkään aikaa sieniä harrastaneelle. Sienet syventävän kurssin tentistä pääsee läpi, jos lajeista 85 prosenttia on oikein. Kuitenkin täysin oikein on tunnistettava kaikki kauppasienet ja myrkkysienet. Yleensä tentin läpäisee vain noin 20 prosenttia osallistujista. Jos tentistä ei pääse läpi, voi sen kuitenin uusia uusintatentissä. Kauppasienineuvojan tentissä on tunnistettava vähintään 50 prosenttia (12 kpl) kauppasienistä.

Toisaalta on hyvä, että näyttötentit ovat tiukkia, mikä varmistaa lajien osaamisen. Tenttipaineet ja ylimääräinen taktikointi saattoivat viedä tosin tentissä vastauksia sananmukaisesti ”metsään”. Tavallinenkin laji voi koetilanteessa olla vaikea. Joskus tentissä olevan sienen itiöemä ei suinkaan ollut edustava tai sienikirjojen valokuvia vastaava. Tällä kertaa erehdyttiin tavallisen lampaankäävän kanssa ja osa sekoitti koivun- ja männynpunikkitatin, vaikka muuten lajeja hyvin tunsikin.

 

Kurssipäivän jälkeen

Suurin osa kurssilaisista majoittui oppilasasuntolassa. Pitkien kurssipäivien jälkeen oli mukava käydä saunassa, joka lämpisi joka ilta. Uimassakin tuli käytyä opiston viereisessä lammessa. Sen vesi oli sopivan virkistävää näin syyskuun taitteessa. Keskiviikkona ohjelmassa oli pitsa paikallisessa ravintola Gasthaus Matinliisassa. Ateria toi vaihtelua oppilaitoksen varsin yksitotiseen ruokaan.

Sienikurssi tarjoaa mahdollisuuden myös sieniruokien maisteluun. Yhden illan yhteisissä kekkereissä tuli maisteltua mm. nurminahikasta, kuusilahokkaa ja kookosrouskusalaattia. Sienikuivurit olivat kursien aikana ahkerassa käytössä. Itse kerätyt sienet voi kuivata ja ne on mukava ottaa mukaan kotiinviemiseksi.

 

Lajien opiskelusta

Kullaan traditiosta puhuinen ei ole turhaa, niin moni vielä nykyäänkin sienineuvonnan parissa työskentelevä on saanut lähtökohtia sienituntemukseeensa Kullaan kursseilla. Kukin kurssilaisista oli opetellut ennen kursseja lajeja omaa tahtiaan. Oma opiskelu onkin vähintään yhtä tärkeää kuin opetukseen osallistuminen. Parhaimmillaan opetus ja oma opiskelu tukevat toisiaan. Lajien opiskelussa niiden luonnosta löytäminen on myös tärkeää; pelkästään kirjoista ei kovin montaa lajia opi vuodessa eikä toisessakaan.

Sienikursseja tarvitaan varmsti tulevaisuudessakin. Kullaalle voi myös aina palata, vaikka osallistuisi kurssille vain mukavan opiskelun merkeissä, eikä niinkään tavoittelisi opintosuorituksia.

Keruutuotetarkastajan tutkinnon perusteet ovat uudistumassa. Opetushallituksen uusi esitys tutkinnon perusteista on odotettavissa vielä tänä syksynä. Saataisiinko sienikaupan piiriin Suomessa esimerkiksi L. shimeiji tai vaikka tryffelit? Entä muut Suomen Sieniseuran ylläpitämän käyttöarvomerkistön mukaan erinomaiset ruokasienet kuten kevätkaunolakki, sikuri-, oranssi- ja kultarousku, palterohapero tai vaikkapa keltahelttavahakas? Saataisiinko myös ne kotimaan kaupan ja sienineuvonnan piiriin.

 

Lähteet

Hänninen, Tapani (2007) Keruutuotekoulutus: historia – nykytilanne – tulevaisuus. Sienilehti 59(2): 50–53.

Hänninen, Tapani & Härkönen, Marja (1993) Kauppasienikuulumisia. Sienilehti 45(3): 68–71.

Härköne, Marja & Järvinen, Irma & Huhtinen, Seppo & Hänninen, Tapani (2003) Suomen kauppasienet. Helsinki: Edita.

 

 

 

 

Julkaistu Sienilehdessä 4/2011

Written by admin